Rakas kotikyläni Samola

Kirjoittanut Sirpa Kemppainen
Artikkeli on julkaistu alun perin Viipurin pitäjäseura ry:n 50-vuotisjulkaisussa.

 

”Rakas kotikyläni Samola”, sanoi vaijani aikanaan. Vaijani Antti Davidinpoika Pääkkönen, oli syntynyt vuonna 1883 Viipurin pitäjän Samolan kylässä. Siellä hänen esi-isänsä olivat eläneet jo ainakin 1700-luvulta alkaen ja siellä suurin osa hänen suvustaan asui aina evakkoon lähtöön saakka. Antti muutti Viipurin kaupunkiin perheen perustettuaan, mutta Samolaan, rakkaaseen kotikylään hän vei perheensä turvaan kansalaissodan alettua. Siellä oli lasten turvallista elää ja kasvaa. Siellä äitini Aune Antintytär pääsi tutustumaan maalaiselämään ja sen Samolassa vietetyn ajan hän vielä 87-vuotiaanakin muistaa kuin eilisen päivän.

Samolan kylä sijaitsi Lihaniemen ja Ala-Sommeen naapurissa. Se oli pieni kylä aivan merenlahden rannalla. Sieltä kylän miehet kävivät Uuraan sahalla töissä, kesällä veneellä ja talvella hiihtäen. Lisäksi hankittiin elantoa kalastamalla ja maata viljelemällä. Meren rannikko oli myös kaunista huvilapaikkaa, ja niinpä kesäisin kylän elämä vilkastui suuresti monien kesäasukkaiden ansiosta, jotka osallistuivat ahkerasti kyläyhteisön harrastustoimintaan.

Samolassa oli vain muutamia tiloja, jotka pysyivät saman suvun halussa; Koukin suvulla oli Erikkala, Mahkosen suvulla Kartano ja Mäkärlahti, Pääkkösillä Reidinki ja Tikan suvulla Uittimen tila. Ja kun vanhaan aikaan naimisiin mentiin naapurin tytön kanssa, niin koko kylän väki oli esipolvien kautta sukua keskenään. Ei ollut harvinaista, että samat henkilöt olivat sekä isän että äidin puolelta serkkuja keskenään.

Kylässä vallitsi hyvä yhteishenki ja harrastus- ja seuratoiminta oli kylässä erittäin vilkasta. Oli urheilukilpailuja, harrastettiin näyttelemistä, pidettiin iltamia, heitettiin piiltä, miehet vetivät köyttä ja naiset osallistuivat siihen kannustamalla omiaan. Kylän kokoontumispaikat olivat mm. nuorisoseurantalo, kansakoulu ja kylän kauppa eli Pekon puoti. Pekon Tilta oli kaupanteon ohessa myös hyvä jutunkertoja. Kun kyläläisillä oli suurella osalla sama sukunimi, niin piti keksiä nimet joilla heidät pystyi tunnistamaan. Oli Reitinkiläiset, Mäkeläiset, Hannolaiset, Junulaiset, Teppalaiset, Uittimelaiset jne. Ihmisiä kutsuttiin siis joko isän etunimen mukaan tai asuintalon mukaan, Oli Reitingin Maija, Kaurin Salamon, Hannon Jussi jne. Äitiäni kutsuttiin Mäkelän Auneksi, koska hänen mummolansa, eli isänsä kotitila, oli Mäkelä-niminen.

Samolan kylässä asui ahkeraa ja elämänmyönteistä väkeä. Kylä tuhoutui sodassa melko täydellisesti. Nykyisin kylä on pelkkää metsää ja täysin asumaton. Vain joitain talojen raunioilta on jäljellä rakkaasta Samolan kylästä.