Säiniö, kaunis ja arvokas kylä

Kirjoittanut Eero Huotari
Artikkeli on julkaistu alun perin Viipurin pitäjäseura ry:n 50-vuotisjulkaisussa.

 

Viipurin kaupungin itäpuolella oli ennen sotia Viipurin pitäjään kuuluva kylä, Säiniö. Se oli muodostunut kahdesta kyläalueesta Yläsäiniö ja Hämäläinen. Säiniö oli monessa suhteessa suurimpia laajuudeltaan, asukasluvultaan, liikenteeltään teollisuudeltaan ja jopa  tuotteiltaankin. Kylän vaihteleva maasto ja vesistö antoivat paitsi kauneutta myös etuutta asukkaille, joista monet olivat siirtyneet Viipurista tai muualta tänne asumaan. Erikoista oli se, että Säiniö oli lähellä Viipuria ja yhteydet sinne olivat erinomaiset. Viipuri-Pietari rautatie ja sen molemmilla puolilla olevat maantiet Viipuri-Kivennapa-Pietari radan pohjoispuolella ja Viipuri-Uusikirkko-Terijoki radan eteläpuolella palvelivat vilkasta liikennettä. Jatkuva väestön kasvu Säiniön alueella ja varsinkin kesän aikana innoitti eräitä tahoja tehostamaan toimintaansa. Hyvän esimerkin tästä antoi Viipurin maalaiskunta, sillä se alkoi jo varhain keskittää toimintaansa Säiniölle. 1900-luvulta lähtien kunnan maataloutta alettiin laajentaa ostamalla lisäalueita ja ryhtymällä niitä viljelemään sekä puustoa hankkimaan omiin tarpeisiin. Kunnan omistamat isot maatalousrakennukset sekä kunnan ylläpitämä kunnalliskoti sairassijoineen ja lastenkoti olivat Säyniöllä.

Teollisuus pääsi jo 1500-1700 lukujen aikana vauhtiin Säiniönjoen koskien ansiosta, mutta myös itäisen vihollisen tuhoamien tehtaitten uudelleen rakentamisen takia. Viipurin kaupungin ja Viipurin linnan tarpeisiin tarvittiin tuotteita, joita Säiniölle rakennetut tehtaat, sahat ja myllyt rupesivat valmistamaan. Niinpä tuolloin puhuttiinkin ”Viipurin pormestarien ja raadin tehtaista Säiniöllä”. Ensimmäiset vesivoimalla käynnistetyt laitteet olivat Säiniön kosken saha ja mylly, Hupposen kosken rautaruukki ja saha, Torstin kosken mylly. Joen varsilla oli mm. messinkipaja, nahka- ja
säämiskätehdas, naulatehdas ja ruutitehdas. Säiniön aseman pohjoispuolella oli saippuatehdas ja vastakkaisella puolella Säiniön Tiilitehdas ja Saha oy. Viimeksi mainittu oli joutunut useamman kerran tulipalon ja sodan tuhoamaksi. Näitten lisäksi on mainittava ratapihan molemmilla puolilla olleet höyrymyllyt ja Ryövärinsuolla sijainneet turvepehkutehtaat sekä Honkaniemessä oleva saha.

Maatalous oli alkuaan Säiniöllä vain muutaman suvun hallussa. mutta vuosien mittaan jouduttiin tiloja pilkkomaan suvun kasvuna ja kylään pyrkineitten takia. Kehityksen ja koulutuksen avulla pystyttiin tuotantoa lisäämään. Puutarhoja ja omavaraisia kasvimaita ilmeistyi pienemmille tonteille. Eräät puutarhat tuottivatkin suuria määriä kukkia ja vihanneksia Viipurin myymälöihin, Kauppahalliin ja toreille. Myös mansikan viljely oli sopivissa kasvupaikoissa melko suurta. Kuten jo aikaisemmin mainittiin, kulki Säiniön kautta kolme tiereittiä kaakkoon kannaksella. Asutuksen lisääntyessä 1900-luvulla edellytti se liikenteen kasvua. Tutkimukset tästä osoittivat, että liikenne saattoi jo kymmenessä vuodessa kaksinkertaistua. Esim. v. 1920 lähti Säiniön asemalta 168962 henkilöä ja saapui 186483, mutta vuonna 1930 olivat vastaavat luvut 312062 ja 325607. Miten suuri mahtoi olla maantieliikenne hevosilla ja moottoriajoneuvoilla, siitä ei ole laskelmia. Paikallinen linja-autoliikenne vähensi jonkin verran junissa matkustamista.

Aikanaan Pietarista saapuneet markkina- ja juhlavieraat, Sakkolan porsaskauppiaat tai Kyyrölän pottikauppiaat halusivat lepuuttaa hevosia ja itsekin kerätä voimia Viipurin tapahtumia varten. Tässä olivat keskikievarit ja isommat maalaistalot käytettävissä. Samaa tapaa käytettiin Viipurista kotiin palatessa.

Ensimmäiset asukkaat Säiniöllä olivat olleet pääosaltaan työntekijöitä kruunun ja pormestarien omistamissa tehdaslaitoksissa. Viipurin  aseurakunnan kirkonkirjat v. 1686 paljastavat seuraavat sukunimet; Akkanen, Huotari, Hupponen, Huuhtanen, Nokelainen, Silkki, Skyttä ja Suikkanen. Näitten sukujen laajetessa sekä Viipurin ja Linnan herrojen omistuksessa olevien teollisuuslaitosten kasvaessa lisääntyi myös Säiniön asukasluku. Vuonna 1900 oli henkikirjoilla 896 ja 1937 jo 2905. Kesän aikana asukasluku nousi lähes kominkertaiseksi.

Säiniöläisten vapaa-ajan harrastuksista viime vuosisadan ajalta ei ole tarkkaa tietoa, mutta oman muistini ja vanhempieni kertomana palautuvat monet pelit, leikit ja harrastukset mieleen. Mainittakoon näistä eräitä: ”Linna”-peli, ”Kuppari ja Laava”– pallopeli (tytöt ja pojat vastakkain),  opakko-tanssit maalaistuvissa tai nuorisoseurantalossa ja työväentalossa. Myös erilaiset piirileikit ja kansantanhut kuuluvat nuorison
ohjelmiin. Pojat ja aikuiset miehet koettelivat monesti voimiaan väkikartun vedossa, hirren syöksyssä tai kesäisin nurmikentällä sylipainissa.

1900-luvun alusta alkaen saatiin vapaa-ajan harrastus uuteen uskoon. Heräsi halu perustaa yhdistyksiä, joilla kullakin olivat omat tavoitteet ja päämäärät.

V.1903 perustettiin Säiniön Ns. ”Kataja”, jonka toiminta käsitti teatteriesityksiä, kansantanhuja, voimisteluaja urheilua sekä ohjelmallisten juhlien järjestämistä.

Maanpuolustusharrastus levisi Viipurista Säiniölle ja Säiniön suojeluskunta perustetiin 1917 ja Lotta-järjestö 1919.

Pelkästään voimistelua ja urheilua harrastavia seuroja ei Säiniöllä juuri ollut. Vuosisadan vaihteessa perustettiin Säiniön VPK, jonka ohjelmiin kuuluivat tulipalojen sammutusten lisäksi hyvän kunnon ylläpitäminen voimistelun, urheilun ja voimailun avulla.

Kuten aikaisemmin mainittiin, Ns. ”Katajan” ohjelmissa oli myös voimistelua ja urheilua. Monet seuraottelut synnyttivät innoitusta ja jännitystä. Säiniön työväenyhdistyksen voimistelu- ja urheiluseura ”Jäntevä” perustettiin 1911 jatkoksi sille kilpailutoiminnalle, jota se oli yhdistyksen kesäjuhlien ohjelmaan ottanut. Vastaavaa harrastusta järjestettiin Honkaniemenssäkin VPK:n ja Honkaniemen Niemenpoikien ja Niementyttöjen osalta.

Yksin urheilua harrastava seura oli 1921 perustettu ”Otava”. Nimi tuli seitsemästä perustajajäsenestä. Vasta 2 vuotta toiminut pokien oma seura voitti Tampereen poikapäivillä alle 16 v.-sarjassa pronssimitalin. Kun sitten todettiin, että seuraan kuuluivat myös hyvät jalkapalloilijat, hoitivat iipurilaisseurat Kettusen, Laineen ja Lundin veljekset riveihinsä ja niinpä sitten Suomen mestaruuksia tuli Viipuriin.

Hyvää partiotyötä Säiniöllä tehnyt Rauhalan NMKY on sen lisäksi huolehtinut henkisestä kasvatuksesta sekä hyvän kunnon saavuttamisesta ja sen säilyttämisestä.

Vaikka Säiniöllä ei ollut kunnon urheilukenttiä, painimatoja, uimarantoja ja muitakaan tarvittavia suorituspaikkoja, kasvoi täällä esim. painin maailmanmestari Otto Huuhtanen, Olympiakävijät Riku ja Urho Korhonen sekä hopeamitalisti Olavi Mannonen. Muitten huippumiesten luettelo on jo liian pitkä.

Myös maa- ja kotitalousalalla syntyi järjestöjä, joitten kautta edistystyötä tehtiin tarmokkaasti. Näistä olivat tunnetuimmat maamiesseura ja Luurinmäen Martat. Nuorten maataloustoimintaa edisti v. 1926 perustettu Maatalouskerhoyhdistys.

Iäkkäämpi naisväki kerääntyi syy- ja talvi-iltoina yhteisiin tilaisuuksiin omissa kylänosissaan. Jokainen vuorollaan kutsui naisväkeä ompeluseuran merkeissä kotiinsa. Valmistuneet tuotteet joko myytiin tai järjestettiin arpajaiset, joitten tuotto käytettiin moneen hyvää asiaan mm.  seurakuntarakennuksen hankkimiseen. Luurinmäen seurakuntapiiri osti Eerola-nimisen huvilan, jossa aloitettiin uskonnollista toimintaa, nuorison koulutusta ja tilaisuuksien järjestämistä hengellisessä mielessä. Vastaavaa työtä avustivat Luurinmäen sekakuoro ja kauniita tuloksia saavuttanut rekisteröity Rauhalan Sekakuoro.

Henkilökohtaisista harrastuksista ovat eri taidealat saavuttaneet urheilun rinnalla suurta arvostusta ja mainetta. Mainittakoon muutamia esimerkkejä: laulajina Irja Aholainen, Karin Ehder, Vera Froloff ja miehistä Olavi Rahikainen, musiikkialalta Väinö Haapalainen, Aarre Hemming, Toivo Kuula, Toivo Saarenpää, Emil Sivori, Toivo Anttén sekä joskus Heimo Haitto. Muun taiteen alalta ovat mainetta saavuttaneet Erik Bruun, Jorma Holopainen, Wiljam Hämäläinen, Unto Pusa, Kirsti Rantanen, Paavo Rintala, Nina ja Lea Terno ja Oiva Toikka.

Säiniön kylästä on julkaistu kirja Säiniö – ”Viipurin portti”