Ihantala – Vakkila – Ylivesi

Kirjoittanut Teuvo Kuparinen
Artikkeli on julkaistu alun perin Viipurin pitäjäseura ry:n 50-vuotisjulkaisussa 1998.

 

Ihantalan, Vakkilan ja Yliveden kylät muodostivat Yliveden koulupiirin. Koulu sijaitsi Imatran tien varrella, 13 km Viipurista. Ylivesi mainitaan jo Pähkinäsaaren rauhanteon asiakirjoissa vuonna 1323 Strömsnäs- nimisenä paikkana. Yliveden laajaan kyläalueeseen kuuluivat Konkkala, Koulumäki, Nurmilampi ja Portinhoikka. Ihantalaan, joka oli kirkonkylä ja seurakunnallinen keskus, kuului myös Riisaari. Koko alue oli hallinnollisesti Viipurin maalaiskuntaa, vaikka Ihantala oli erotettu omaksi seurakunnaksi jo vuonna 1927. Ihantalan seurakuntaan kuului myös muita lähikyliä kuin edellä mainitut.

Suurin osa koulupiirin asukkaista sijoittui sodan jälkeen Vihdin, Lohjan ja Hyvinkään kuntiin sekä Helsingin ympäristöön.

Katkeamatonta yhteistoimintaa

Yliveden koulupiiriläiset ovat perheineen kokoontuneet joka kesä kotiseutupäiville Lohjalle tai Vihtiin. Tilaisuuksien järjestämisestä on vastannut Yliveden Nuorisoseura ry. Juhlien ja kokousten lisäksi on tehty parikymmentä matkaa entiselle kotiseudulle sekä muuallekin luovutettuun Karjalaan. Ilahduttavaa on ollut nuorten mukaantulo kotiseututapahtumiin.

Muistot kirjoiksi

Viimeinen vuosikymmen on ollut entistä vilkkaampaa ja tuotteliaampaa aikaa koulupiirin toiminnassa.

Kotiseutujuhlassa vuonna 1988 päätettiin kotiseutukirjan julkaisemisesta ja valittiin kirjatoimikunta, johon eri kylien edustajiksi tulivat Maire Kivimäki, Teuvo Kuparinen, Eino Lottanen, Edvard Railovirta ja Ritva Rönnqvist sekä osaksi aikaa Sirkka Jyrä. Kirja ilmestyi jouluksi 1990 ”Ihantala rauhan ja sodan aikana” –nimisenä. Kirjassa on 424 sivua, 334 valokuvaa ja 11 karttaa sekä 100 sivua Tali-Ihantala taisteluihin talvi- ja jatkosodassa osallistuneiden veteraanien kirjoituksia. Kirjan ensimmäinen ja toinen painos myytiin pian loppuun.

Koulupiiriläisten kätköistä löytyi vielä yli 1200 valokuvaa. Kuvat haluttiin tallentaa toiseksi kirjaksi mahdollisimman pian, olihan joukossa runsaasti vanhoja ateljeekuvia vielä elossaolevistakin kylien asukkaista sekä hyvinsäilyneitä kuvia jopa viime vuosisadan puolelta, samoin kuvia tämän vuosisadan ensimmäisten vuosikymmenten arkipäivän elämästä.

”Ihantala rauhan ja sodan aikana” –kuvateos ilmestyikin jo vuonna 1994. Siinä on 367 sivua, yli 800 valokuvaa sekä 73 värikuvaa vanhoista käsitöistä, viime vuosien aikaansaannoksista sekä nykypäivän kylämaisemista.

Kuvat tallennettiin mahdollisimman tarkoin kuvatekstein. Niitä täydentävät aihepiireihin liittyvät artikkelit. Arvokas osa kirjassa on Konkkalan oman pojan, sotahistorioitsija, eversti Matti Koskimaan tarkka kuvaus karttoineen Tali-Ihantalan taisteluista kesällä 1944. Tätä teosta on vielä jonkin verran saatavilla.

Molemmat kotiseutukirjat on julkaissut Yliveden koulupiirin kirjatoimikunta ja toimittanut Teuvo Kuparinen.

Pyhät lehdot kuntoon

Vuonna 1991 perustettiin Ihantalan muistomerkkitoimikunta kunnostamaan ja hoitamaan Ihantalan seurakunnan sankarivainajien hautausmaa, kirkon rauniot sekä siviilihautausmaat – vanha ja uusi –sekä pystyttämään sankarivainajille muistopaasi ja rauhoittamaan kirkonmäki ja hautausmaat muistopaikoiksi. Toimikuntaan valittiin Teuvo Kuparinen puheenjohtajaksi ja jäseniksi Kauko Ikävalko, Mauno Kemppi, Pentti Putkonen sekä nyt jo edesmennyt Pentti Pyrhönen.

Neuvottelut venäläisten viranomaisten kanssa kestivät lähes vuoden, koska eräs nykyviipurilainen halusi rakentaa datsansa kirkon kivijalalle. Sinnikkäiden neuvottelujen jälkeen sikäläinen kyläneuvosto päätti 26.06.1992 puheenjohtajansa J.P. Antonovin esityksestä rauhoittaa kyseiset alueet ja ottaa ne suojelukseensa.

Entisten Ihantalan seurakuntalaisten ja heidän omaistensa keskuudessa suoritetun rahankeräyksen tuotolla saatiin sankarivainajien muistomerkki pystytetyksi ja muistokirjoitus kaiverretuksi kirkon rappukiveen ja siviilihautausmaan suureen luonnonkiveen.

Sankaripaaden suunnittelivat Armas Hutri ja Teuvo Kuparinen. Perustustyön suunnitelman laati Vilho Kanninen. Urakkasopimus tehtiin venäläis-saksalaisen yhteisyrityksen kanssa. Työt saatiin ahkerien talkooryhmäläisten ja palkattujen venäläisten kanssa valmiiksi niin, että vihkiäisjuhlaa voitiin viettää jo kesäkuussa 1992, 48 vuotta kotiseudulta lähdön jälkeen.

Tilaisuudessa oli läsnä noin 400 entistä Ihantalan seurakuntalaista ja heidän jälkipolvensa edustajaa sekä Ihantalassa taistelleita veteraaneja, joiden ansiosta kirkonmäki jäi suomalaisille kesän 1944 taisteluissa. Paikallisen kyläneuvoston edustajat olivat myös mukana juhlassa. Lahden Veteraanisoittokunta oli Kannaksella ensimmäistä kertaa juhlistamassa sankarivainajien muistomerkin paljastustilaisuutta.

Vuonna 1996 tekivät talkoolaiset opetusministeriön rahoittamana vaikuttavan ja pysyvän kivipylväsketjuaidan sankarihautausmaan ympärille. Nyt sankarivainajien hautausmaa muistomerkkeineen, arvokkaana ja hoidettuna, on koko kesän kotiseutuväen ja veteraanien hiljentymisen kohteena. Siitä kertovat aina uudet muistomerkille lasketut seppeleet ja kukat.

Valtatien vastakkaisella puolella sijaitsevat siviilihautausmaat, joilta sota oli tuhonnut kaikki hautakivet ja rajat, kartoitettiin tarkemmin vuonna 1996 maanmittareiden ja talkooryhmän avulla. Vanhan sekä uuden hautausmaan rajoiksi istutettiin kuusentaimet.

Hautausmaiden ja kirkon raunioiden kunnostaminen on sujunut erinomaisesti aikaansaavien ja yhteistyöhaluisten talkoojoukkojen avulla. Aktiivisimmat talkoolaiset Ihantalassa 1990-luvulla ovat olleet Sirkka ja Valde Kukkaro, Jalmari Mäkelä, Seija Laine, Lauri Lehtonen, Pauli Ulpovaara, Mauno Kemppi ja Teuvo Kuparinen. Vanha ja uusi hautausmaa raivattuina ja siistittyinä muodostavat luonnonkauniin vainajien puiston, jonka yllä lepää rauha.

Ihantalan seurakunnan kirkonkirjoja, hautausmaiden karttoja ja hautausluetteloja ovat tutkineet Teuvo ja Anneli Kuparinen. Työn tuloksena ilmestyi vuonna 1997 ”Ihantalan hautausmaat” –niminen 54-sivuinen julkaisu. Sen avulla on mahdollista löytää hautapaikat sekä uudelta että vanhalta hautausmaalta, saada tietoja muualle haudatuista Ihantalan seurakuntalaisista sekä Ihantalan sankarihautaan haudatuista sankarivainajista.

Tämä sukupolvi on halunnut jättää toiminnallaan perillisilleen myös juuriensa perinnön, isovanhempien, isien ja äitien muistot entiseltä kotiseudulta.