ELOJUHLASSA 2010

– Karjalaisia laulua ja puhetta

 

Viipurin pitäjäseuran elojuhla pidettiin sunnuntaina 29.8. 2010 Karjalatalolla, Helsingissä. Hyvähenkisen tilaisuuden aikana ohjelmassa oli yhteislaulua ja Viipurin Lauluveikkojen esitys.

Puheenjohtaja Timo Lindroos palasi tervehdyksessään vielä kesäkuussa pidettyjen laulujuhlien tunnelmiin. Hän kiitti pitäjäseuran talkoolaisia.

– Onnistuneen suurtapahtuman taustalla pyöri lukuisa joukko seuramme aktiiveja. Talkoolaisten panos oli monessa tilanteessa ratkaiseva. Vaikka tehtiin pitkiä päiviä, niin hyvä meininki säilyi, Lindroos muisteli.
Laulupäivien talkooväkeä hän tervehdyspuheesaan kutsui loppu- ja kiitostapahtumaan.
-Silloin voimme välittää ensi kesän turkulaisille järjestäjille kaiken sen tapahtumakokemuksen, joka tänä vuonna Helsingissä saatiin.

Murteessa on vanhaa puhetapaa ja uusia sanoja

Juhlapuheen piti professori Pirkko Nuolijärvi. Hän muistutti, että aikoinaan Viipurissa eri kieliä käytettiin rinnakkain.
– Monipuolisen kielitaito murteineen säilyy nykyäänkin, vaikka kieli muuttuu. Kielen vaihtelu ja muutos on itsestäänselvää. Kun herkistymme sille, se rikastuttaa elämää, hän sanoi.
Hän muistutti, ettei muutama vuosi sitten puhuttu etäyhteyksistä tai digisovittimista, eikä ”äijähampurilaisista”.
– Aijä on alunperin ollut muretta. Mie ja sie soljuvat puheessa yhä vieläkin. Kielen kerrostumat kertovat siitä, ettei mikään eletty ja koettu ohita meitä jälkiä jättämättä. Kielelliset kokemukset seuraavat läpi elämän.
Outi Lindroos

KOTIKYLÄMATKA 2005

Viipurin pitäjän pohjoiset kylät –kauniit ja katoamaan tuomitut? Viipurin pitäjäseuran tämänvuotisella kesämatkalla kävimme joukolla katsastamassa maalaiskunnan pohjoisia kyliä. Tutuiksi tulivat Tali, Ihantala, Portinhoikka, Kilpeenjoki, Pihkala, Kaipola, Kavantsaari… ja useat pienemmätkin paikat matkan varrella. Kotiseutumatka pohjoispuolisiin kyliin tehtiin kesäkuun lopulla, 28. – 30.06.2005. Viipurin pitäjäseuran lähivuosien toimintasuunnitelmaan kuuluu tutustuminen alueen kyliin sekä kyläesittelyin eri tilaisuuksien yhteydessä että jokakesäisin kotiseutumatkoin. Kesämatkoilla pyritään vierailemaan samalla kertaa useassa saman suunnan kylässä – ei vain siinä omassa, usein jo tutuksi uudelleen tulleessa kotikylässä. Näin nuoretkin sukupolvet saavat paremman kokonaisnäkemyksen esi-isiensä asuintienoista ja Karjalan maaseudusta yleensäkin. Lisäksi on myös seuratoiminnan jatkuvuuden kannalta kaikille olennaisen tärkeää saada pitäjäläisistä uusia ystäviä ja verestää vanhoja naapuruussuhteita. Meistä seuran hallituksen jäsenistä myös on mukavaa tutustua mahdollisimman moneen seuramme jäseneen ja samalla kuulla toivomuksia ja ehkäpä vähän moitteitakin toiminnastamme.

Mutta nyt takaisin matkalle!

Ensimmäinen päivä: Taliin ja Portinhoikkaan – ja kuinka tarmokkaasti Teuvo keräileekään nukkuvat joukot bussiinsa ja luotsaa porukan onnellisesti Viipuriin; ja kuinka innokkaasti taas lähdemmekään Taliin ja Portinhoikkaan. Ja miten päivän lopuksi nautimmekaan Hotelli Druzhban herkuista ja yhteisistä iltahetkistä! Jo aamuvarhain lähtivät kesämatkamme kantavat joukot – tai paremminkin teuvot – Teuvo Kuparinen ja Teuvo Moisio, nykyiset naapurit Lahdesta, luotsaamaan matkalaisia kohti itärajaa ja Viipuria. Keräilyerät poimittiin Vihdistä ja pääjoukot Kiasman edestä, kaikki vielä haukotellen mutta muuten innokkaina lähtemään. Matka Viipuriin taittui vikkelästi, rajamuodollisuudet jäivätkin muodollisuuksiksi, joten pääsimme lähtemään hyvissä ajoin kohti pohjoisia kyliä. Talin virran partaalla ihastelimme kosken kuohuja auringonpaisteessa ja ensimmäisiä kuohuja laseissakin. Talissa matkaamme opasti ansiokkaasti seuran varapuheenjohtaja Raimo Matikainen.
Raimo muisteli lapsuuttaan virran partaalla ja miten ei saanut jokea eikä rautatietäkään ylittää! Ja me Auliksen kanssa ihmettelimme kuinka merenrantaniittyjen ilopilkku, violettikeltainen lehtomaitikka eli lempinimeltään ”svenska soldaten”, on tänne sisämaahan eksynyt! Talista matkamme vei pitkin mutaista mutta suoraa tietä Portinhoikkaan, jossa kotikyläänsä esitteli Teuvo Kuparinen. Kuulimme houkuttelevia tarinoita Kuparisen mamman kymmenistä eri piirakkaresepteistä, papan urotöistä ja Teuvon lempinaapurintädistä, kylän kätilöstä. Käväisimme kääntymässä Saarelan kartanon portin pielessä ja vaikuttavan komeassa Konkkalan kartanossa, jossa aiemman parantolan työtä jatkaa nykyisin mentaalihoitolaitos; emme siis pyrkineet lähemmin tutustumaan. Toinen päivä: Ihantalaan, Kilpeenjoelle ja Pihkalaan – ja kuinka Tapio muisteli lapsuutensa limonaditehdasta Ylivedellä ja Teuvo kertoi Vakkilan ”maitomuijasta”! Tapasimme kirjavan kissanpennun ja pidimme sadetta. Ja miten hyvältä kahvi maistuikaan Ihantalan kivien kupeella; ja kuinka me ihastelimmekaan kauniita Pihkalanjärven maisemia. Ja miten illalla valssattiin varpaat helliksi Pyöreässä tornissa! Reippaina heti aamupalan jälkeen lähdimme pitkin vanhaa Imatran maantietä kohti Ylivettä uudelleen, ensimmäisenä tutustumiskohteenamme Yliveden koulun tienoo. Koulutontilla kuuntelimme jo aikojen kultaamia muistoja ja kertomuksia kouluajoilta. Täällä Kuparisen Teuvo esitteli myös suurennettuja vanhoja valokuvia kohteesta, mikä mukava ja havainnollinen tapa toistui sitten joka kylässä tai bussimatkan viihteeksi, Annelin toimiessa iloisena esittelijätyttönä!

Linja-autossa oli myös tunnelmaa:

Pitäjäseuran huippulaulajista esiintyi nyt Tapio Putkonen ja viihdytti meitä myös kertomuksillaan lapsuutensa Yliveden limonaditehtaasta ja limpparin mausta. Olihan tuo jokapojan unelmaa: isällä limutehdas! Sateenharmaassa säässä kävimme sitten kunnioittamassa Ihantalan seurakunnan sankarivainajia ja kuulimme koskettavan tarinan kirkon viimeisestä ja yllättävästä rippikoululaisten – molempien Teuvojen ja Kempin kaksosten – ehtoollisellepääsystä sodan tykkien jo jylistessä Viipurin suunnalla. Seuraavaksi tutustuimme varsinaisiin Ihantalan taistelukenttiin, kuuntelimme asiantuntevia selostuksia sotatoimien kulusta ja eläydyimme sodan kauhuihin. Hautausmaan taustametsikössä meille esiteltiin myös urhean kenraali Vihman kaatumisen muistopaikka. Rankkaa sotamuistojen varjostamaa kävelyä piristi kuitenkin Annelin ja Teuvon tarjoamat makoisat pullakahvit! Matkamme jatkui iloisemmissa merkeissä pohjoiseen Kilpeenjoelle. Matkalla meille kerrottiin Kilpeenjoen kuuluista hoveista ja vilkkaasta elämästä. Joenvarrelta löytyi vielä kuulu Sakeus Narisen kauppakin paikallaan, tosin melko venäläisessä kunnossa sekin. Sakeuksen pojantyttären Päivin johdolla tutustuttiin paikkoihin, ja ikuistettiin pitäjäseuran hallituskin sillanpielessä hymyilemässä. Mahtoipa seutu olla melko tuttu Auliksellekin, Sakeuksen vävypojalle. Pohjoista tietä etenimme seuraavaksi Pihkalaan eli Poronylään, joksi sitä myös muinaisen vallanpitäjän Borgin mukaan kutsutaan. Teuvo Moisio oli täälläkin, kuten myös Kilpeenjoella, matkaoppaamme ja kertoi runsaasti mielenkiintoisia tietoja kylistä. Kauniilla, kuivattuun Pihkalanjärveen viettävällä rinteellä sijaitseva kylä oli vielä osittain säilynyt. Ihailimme pienessä sateessa Moisioiden, Ikävalkojen ja Kemppien vanhoja reheviä pihapiirejä. Kierrettyämme vielä hieman pohjoisemmaksi käännyimme itään, ja koukkasimme hiukan naapuripitäjän Antreankin puolelle Oravalaan palatessamme jälleen Viipuriin. Ja ilta sujuikin iloisissa merkeissä yhteisellä illallisella muistorikkaassa Pyöreässä Tornissa! Ja uusia muistojakin varmaan syntyi, sen verran hauskaa oli tanssilattialla paikallisen orkesterin soitellessa meille suomalaisia ikivihreitä – ja kylläpä pitäjäseuran herroista löytyikin napakoita tanssittajia!

Kolmas päivä: Kaipolaan ja Kavantsaarelle

– ja kuinka Helgelle järjestettiin yllätysjuhlat Kaipolassa; kuinka löysimme nyky-Kannaksen siisteimmän maalaiskahvilan; ja miten Kavantsaaren asemalla elimme uudelleen evakkojunan lähtöhetket Kaarinan mukana; ja kuinka Mattia taas odotettiinkaan torin reunalla! Viimeisenä matkapäivänämme suunnistimme suoraan Kaipolaan, pitäjän koilliseen kulmaan. Matkaoppaanamme oli tänään Maire Kaiponen, joka oli antaumuksella kerännyt meille tietoa ja muisteluksia Kaipolasta sivukylineen. Poikkesimme päätieltä Kaipolan koululle ja useiden matkalaisten, Putkosten ja Kaiposten, kotitienoille. Täälläpä sitten sukulaiset järjestivät yllätysjuhlat Helge Putkoselle, joka oli nyt ensi kertaa käymässä kotikonnuillaan ja vielä 76-vuotissyntymäpäivänään! Tätä oli syytäkin juhlia, joten kuohuviinimaljoin ja lauluin onnittelimme ilahtunutta päivänsankaria. Kaipolan joen todella kaunista laaksoa ihailimme joukolla, tosin joku hyttysiä pelkäävä jäi autoon ja ilman maisemia. Vierailimme myös Kavantsaarella ja erityisesti sen asemalla, joka on säilynyt harvinaisen hyvin sotaa edeltävässä tilassaan, jopa odotushuone penkkeineen ja pönttöuuneineen oli aito. Täällä Kavantsaaren asemalla tapahtui eräs matkamme kohokohdista, kun Kaarina Putkonen muisteli elävästi evakkoon lähtöään tältä samalta asemalta 12.12.1939 ja matkantekoaan junissa kohti Jyväskylää. Kertomus oli harvinaisen elävä ja liikuttava, kuuntelimme sitä hiirenhiljaa ja ihmetellen muistiasi Kaarina! Tutustuimme pikaisesti myös vanhaan Kavantsaaren aateliskartanoon ja sen maineikkaaseen historiaan Thesleffeineen ja Mannerheimeineen. Nykykylä oli nopeasti ihailtu, mutta löysimme kyllä harvinaisen siistin ja mukavan kahvilan sekä kyläkaupan, joista hankimme kahvia, jäätelöä ja muita virvokkeita matkalle. Vauhdikkaan kiertomatkamme päätteeksi palasimme vanhaan Viipuriin ja hajaannuimme kuka toriostoksille, kuka lounaalle tai kaupunkikävelylle. Viimeiseksi viralliseksi ohjelmanumeroksi teimme vielä kunniakäynnin Viipurin pitäjän sankarihautausmaalle. Mutta lopuksi taas tapahtui se mikä aina ennenkin: koko porukka istuu autossa ja odottaa mattimyöhäistä – tällä kertaa kyllä mattikemppiä, sillä Matti oli jälleen vienyt ison paketin tuliaisia viipurilaisystävilleen. Matkamme jatkui kuitenkin iloisesti, sillä kotimatkan aluksi käväisimme Monreposin porteilla ja pidimme taas pienen juhlahetken Helgen kunniaksi, nyt hän vuorostaan halusi meitä muistaa. Samalla kertaa pitäjäseuran hallitus jakoi hiukan pyyhkeitä matkavastuullisille, ja kiitteli hyvin tehdystä työstä. Ja bussissa toteutettiin hyvä idea eli kaikki esittäytyivät toisilleen. Huomasimmekin, että matkaan lähtiessä oli jokaisella mukanaan muutama tosiystävä, joukko tuttavia ja sitten ihan vieraitakin – mutta poislähtiessä voitiin jo halata kaikkia! Ja yhdessä totesimme, että juuri pitäjäseuroissa on karjalainen tulevaisuus.

Liisa Munsterhjelm